keskiviikko 5. marraskuuta 2014

AC! 5 osa 2

Sisältää sarjojen kannalta jonkinlaisia spoilereita, pahoittelut.

Animanga Challengea jatkan pitkästä aikaa! Koska minulla on liikaa sarjoja joita olen katsonut useasti, niin jaan tämän viitos kohdan kolmeen osaan, tämä on osa 2. Ensimmäisessä osassa käsittelin sarjat Clannad ja Ouran High School Host Club. Tässä osassa parrasvalon saavat seuraavat sarjat:

Toradora!

 
Tämän sarjan löytämistä en oikeastaan muista, mutta veikkaan samaa mitä Clannadin kanssa käsi elikkäs AMV:den kautta löydetty sarja josta sitten kiinnostuttu ja ruvettu katsomaan. Muistan toki, että ennen kuin rupesin katsomaan niin olin saanut jonkin hassun käsityksen, että Ryuuji tykkäis Minorista, Minori tykkäis Taigasta ja Taiga tykkäis Ryuujista. Älkää kysykö, mutta varmaan tän erehdyksen takia mun pieni salainen paritus tässä sarjassa on Minori x Taiga, hihi.

Kuten joku saattaa arvatakin, että lempihahmoni tästä sarjasta on Minori Kushieda. Minun mielestäni lempihahmoni valintani tämän sarjan suhteen on hassu. Olen jostain syystä aina pitänyt Minorista vaikka yleensä hieman kammoan ja välttelen hänen tapaisiaa ilopilleri -hahmoja. Kenties se, että oikeasti Minorillakin on syviä ongelmia teki sydämestäni lempeemmän eli hahmo ei jäänyt pelkästään "Haha, olen hauska" -tasolle. Tietysti asiaa helpottaa se, että tyttö on punapää. Vaikka sarjan OTP on Taiga x Ryuuji, niin mielestä Minorille kuuluu Ryuuji silti sillä hyvin pitkälle kuitenkin nämä kaksi säilyttivät tunteensa toisiaan kohtaan, tai noh Minori varmaan yhä, jos niin voi sanoa. Selkeästi yli puolet sarjasta oli Minori x Ryuuji (vaikka katsojalle oli aika selvä, että se tulee menemään rikki) niin potuttaa vaan moinen "Höhö, nyt se onki Taiga x Ryuuji." Vähän silleen wtf, kun kuitenkin kummallakin tytöllä oli se oma ihastuksensa vaikka tosin Taigan oli yksipuolinen Kitamuraa kohtaan. Ärsyttävää (Koska Minori -fani olen...) , mutta hyväksyn juonenkäänteen silti... 

Mä en tiedä mikä tämmösissä kouludraamaitku -sarjoissa mua vetää puoleensa. Tosin Clannadin vastakohtana tässä nyt sentään oli selvää kolmiodraamaa ku Taiga ja Minori tajuavat, että tykkäävät samasta pojasta, Ryuujista. Taigahan tiesi jo hyvin aikaisin, että Minori tykkää Ryuujista ja Ryuuji Minorista, mutta jotenkin sitten sai kasvatettua isommat tunteet Ryuujia kohtaan ja vei pojan Minorin nenän edestä, senkin bitch! >:c Itkettävin kohtaus on varmaan se kun Taiga oikeasti tajuaa, että "Ei hitto mähän tykkään Ryuujista" ja tämä juoksee asunnostaan ulos itkemään jolloinka Minorin näkee Taigan vähän matkan päästä ja tajuaa itsekin, että "Hitto, Taiga tykkää myös Ryuujista.". Molemmat yrittävät olla niin kovin uhrautuvaisia toisiaan kohtaan, Minorin luovuttaisi Ryuujin Taigalle, jotta Taiga olisi onnellinen ja toistepäin vaikka oikeasti haluaisivat pitää pojan tietysti itsellään. Aika musertavaa.

Kamikaze Kaitou Jeanne

Veikkaan ettei hirveän moni teistä ole katsonut tätä sarjaa tai edes lukenut? Trust me, mangana 5x kertaa parempi. Itsehän löysin tämän siten, että luin eka mangan joka julkistiin suomeksi. Viimeksi olen tätä katsonut tämän vuoden puolella. Arina Tanemura on varmaan yksi lempimangakoistani vaikka porukka yleensä jaksaa valittaa, että kaikki hahmot näyttää samoilta jokases sarjas jne, mutta minä tykkään tarinoista ja ideoista ja piirrostyylistä. Jeanne on aikas vanha anime, 1999-2000 sitä esitettiin ja se näkyy animen laadussa... Kertoo siis lukiolaisesta Maron -nimisestä tytöstä jolla on oma salainen alias Kaitou Jeanne. Hän auttaa enkeliystäväänsä Fin Fishiä joka taas auttaa jumalaa eli siis joo Maron on tavallaan jumalan lähettiläs. Häntä on kuitenkin vastassa paholaisen lähettiläs ihmispoika Chiaki alias Sinbad ja tämän langennut enkelikaveri Access Time. Sekavampaahan tästä tekee sen, että Maron aka Kaitou Jeanne on Jeanne d'Arcin reinkarnaatio joten höhö. Lisää draamaa tuo tietysti heidän yhteinen ystävänsä aka Maronin paras ystävä, Miyako joka ei tiedä kaksikon suorittavan pientä ns. "sivubisnestä."


Mangan tarina tukee toisinaan varsin hyvin Jeanne d'Arcin tarinaa eli aluksi Maron/Jeanne on kaikkien mielestä paras asia ikinä kunnes sitten loppua kohden hänestä halutaankin eroon. Maronia/Jeannia ei nyt sentääs tapeta niinkuin Jeanne d'Arcia vaikka hänenkin kohtaloonsa mangassa viitataan oikein flashbackilla jossa Maron ja Jeanne d'Arc tapaavat.
En tiedä, että onko minulla varsinaista lempihahmoa tässä sarjassa, eipä kai. Kaikissa hahmoissa on omat puutteensa ja etunsa tosin Chiaki tuntuu olevan vaan perus flittipoju :l Anime on vaan sekava toisinaan ja sen loppu on passssssha vaikka okei, mangankin loppu on vähän silleen "Aa, jaahas vai että tämmöstä", parempi se on silti kuin anime itsessään.

Seuraavassa AC! -postauksessa jatkan vielä saman aiheen kanssa (eli kysymys 5), mutta sarjoina (tai noh jos tarkkoja ollaan niin animeleffa ja animesarja) The Disappearance of Haruhi Suzumiya ja Puella Magi Madoka Magica!


täydellinen vaatekaappi

VAROITUS: postaus on jokseenkin kuvarikas&angst.

Hömhöm, minulla on tuolla Bloggerin luonnoksissa sellainen postaus johon kertoisin kuvilla ja ehkä hieman selittäen, että millainen olisi minun täydellinen elämäni, mitä siihen kuului ja miksi, millaiset hetket tekevät elämästä täydellisen tai ovat erittäin kivoja, että niistä pitää mainita. Puhutaan siis täydellisyydestä (jota ei kai olekaan olemassa) ja ajattelin ennen "Täydellinen elämä" -postausta raapustaa tälläisen "Täydellinen vaatekaappi" -tekstin jossa siis kerron, että millaiset vaatteet ovat mielestä über kivoja, millaisista vaatteista minä tykkään. Puhun myös hieman siitä, että miksi en voi aina toteuttaa näitä minun mielestäni täydellisiä asioita itselleni.


Krhm, elikkäs. Kuten minua tuntevat ihmiset saattavat tietääkin (tai ainakin ovat varmaan huomanneet), että tykkään mekoista ja hameista. Erittäin usein pidän hametta samalla tavalla kuten yllemmässä kuvassa näkyy: hame on vyötärön kohdalla ja sen päällä vyö. Harvemmin pidän pitkistä mekoista ja hameista koska mielestäni ne eivät vain sovi tälläiselle lyhyelle pläskille u_u Koen ilmeisesti jonkilaista pakko miellettä tunkea tuohon vyötärön kohdalle vyö. En oikein tiedä, että mitä yritän korostaa sillä: isoa lantiota vai isoja tissejä? Varmaan tissejä kun ei tuo lantio kummoinen ole. Jos nyt ihan oikeasti ajatellaan, niin ei, en yritä siis saada huomiota tisseilleni, mutta kaipa jotain stailaajaa lainatakseni: "Korosta sitä mitä sinulla on." (ei tietystikään vatsaa pidä koskaan korostaa, hyi.)


Mekkoja/tunikoita rakastavana minulla on kuitenkin pieni ongelma. En oikein välitä mekoista joissa on pitkät hihat (siis niinkuin about ranteeseen asti) vaan jotain siitä väliltä, tyyliin peittävät olkapäät. Rakastaisin enemmän hihattomia mekkoja jos minulla ei olisi pläskejä käsivarsia joita ei ole kiva pitää paljaana. Ei kuitenkaan huolta, on minulla vaatekaapissa hihattomia mekkoja/tunikoita, mutta minulla on tapana pitää niiden kanssa sitten jotain ohutta villatakkia tai muuta tuollaista, että saisin paljaat käsivarret piiloon. Toinen pieni ongelmani mekoissa/tunikoissa/hameissa on se, että en osaa pitää niitä ilman legginssejä/sukkahousuja, ai miksi? Koska oma paljas ihoni on ällöttävä. Minulla on taipeissa arpia vaikka muille jakaa ja jalat näyttävät paksummilta ja asoifuhaiuf jos minulla ei ole jotain jolla peittää niitä. (Anteeksi siis niille ihmisille jotka oksentavat kun näkevät minun käyttävän shortsit + legginssit/sukkahousut yhdistelmää kesällä, yritän vain suojella teitä ja itseäni.)


Kappas kummaa, että minä pidän jostain syystä korkeavyötäröisistä hameista/shortseista/housuista. En oikein tiedä, että miksi tykkään niistä kun ei niitä edes tehdä minun kokoisille sitten lainkaan ja vaikka tehtäisiinkin, niin minun valitettava mielipide on se, että ne eivät pue minua koska vatsaa löytyy. Unelmoinkin, että voisin joskus pitää vaikka tolleen shortseja+paitaa kuten tuossa ylemmässä kuvassa, nyyhkis ;_; Hauska fakta: omistan yhdet korkeavyötäröiset farkut, mutta en ole koskaan käyttänyt niitä julkisesti enkä koskaan käytä niitä silleen miten pitäisi vaan peitän "korkea vyötärö" -kohdan paidalla.



En ymmärrä ihmisiä jotka voivat näyttää hyvältä siten, että hameen päällä on paita. Se ei vaan näytä minun päälläni hyvältä koska siitä tulee sellainen "isokokoinen babar muumi" -efekti itselleni eli näytän aivan helvetin kookkaalta (Noh, sitähän minä olen muutenkin mutta hys hys.) Haluaisin myös pitää stockingeja koska hnnngh, ne näyttävät niin kivoilta mutta eivät oikeastaan taaskaan sovi minulle koska paksut jalat ja pläski tursuaa niitä yli.  Kertokaa mulle onko olemassa semmosii sukkiksii joissa olis vaan noi mustat kaistaleet (HUOM! Ei mitään kuvioita) eli se vähän niiku näyttäis, että olis stockingit päällä, mutta oikeesti ne on samaa kangasta c; Saa vinkkailla jos tietää.

Jos joku nyt pohtii, että miksi nimenomaan EI kuviollisia niin se ei johdu siitä, että en pitäisi niistä. Tykkään kovasti joistakin kuviollisista sukkiksista mutta koska omat jalkani ovat paksut niin ne levittävät/rikkovat sitä kuviota eikä siitä tule sulavan näköistä joten siksi plöääh.

Jos joku muu nyt innostui kirjoittamaan omasta täydellisestä vaatekaappi -unelmastaan, niin toki kirjoittakaa ja linkkailkaan, lukisin mielelläni, että millaisista vaatteista te pidätte ja miksi pidätte ja onko jotain vaatteita joista pidätte mutta, ette pidä yllänne.

tiistai 2. syyskuuta 2014

sun goes down

ASfijasdiogfajijogzgkag.
Vaikka kaikki jaksavat aina sanoa, että "Älä miellytä muita", niin ilmeisesti pitää sittenkin! Muuten saattaa käydä niin, että ihmiset lähtevät pois ympäriltäsi. Tuntuu, että yhden asian takia joka tässä puolen vuoden aikana on tapahtunut on tuhonnut puolet ihmissuhteistani. Itseäni vituttaa moinen kamalasti, sillä tämä asia joka on tapahtunut on tällä hetkellä tärkein asia elämässäni. Pitäisikö minun olla ilman sitä, että ansaitsen yhtäkkiä takaisin ihmisten kunnioituksen ja huomion? Ilmeisesti pitäisi.


Puheitani ei huomioida ollenkaan samalla tavalla kuin joskus aiemmin. Ihmiset eivät kohtele minua enää samalla tavalla kuin aiemmin. Aiemmin on aina tykkäilty toisten kuvista, nyttei puoleen vuoteen mitään (kyllä tämä oli nyt hieno esimerkki vain, lol) Jos yritän sanoa jotain keskustelussa, aihe muuttuu yhtäkkiä, ihan kuin en olisi sanonutkaan koskaan mitään. Tässä aina huomaa, että ketkä huomioivat joskus ne ja ketkä eivät ollenkaan.


Mielestäni tämä on surullista. Nämä ihmiset ovat kuitenkin olleet erittäin tärkeitä minulle elämässäni menneisyyden lähivuosina. Olen kasvanut heidän rinnallaan ja heidän kanssaan. On naurettu, itketty, keskusteltu paljon ja syvällisiä. Tiesin, että jos minulla on jokin hätänä niin pystyin soittamaan vaikka yöllä ja kertoa huoleni ja silti he kuuntelivat. Tilanne ei ole nää sama. Asiat ovat muuttuneet, niin etten enää tiedä mitä minun pitäisi edes sanoa heille kun he kävelevät vastaan joskus ja harvoin. Pitäisikö minun tervehtiä iloisesti ja halata niinkuin ennen vanhaan. Nykyään se tuntuu siltä, että minun pitäisi esitellä itseni ja kätellä. Tunnun jotenkin niin vieraalta heidän seurassaan.


Vaikka sanotaan, että "Eivät aika ja etäisyys etäännytä ystäviä toisistaan", niin en tiedä miten tässä tuolissa pitäisi istua ja lukea tuo lause. Sen huomaa kun tapaa vihdoinkin (jollain ihmeen keinolla) Ilmapiiri ei ole sama. Tuntuu, että on etäännytty. Tuntuu kuin en olisi enää ystävä. En edes kaveri. Tutusta menisin ehkäpä? En enää tiedä.

Jos nyt luulet tunnistavasi itsesi tästä, niin saa tulla toki repimään hiuksista ja keskustelemaan.
(Kyllä ihan muutenki saa tulla juttelemaan jotain tyhmiä)
Ja jos nyt olet 100% varma, että juuri sinusta puhun niin tule juttelemaan äläkä mieti muiden kanssa ja pohdi asiaa päässäsi. Olen tietysti saattanut arvioida käytöksesi väärin tai sitten olen vain väärässä koska olen ilmeisesti turha.


keskiviikko 6. elokuuta 2014

AC! #5 Osa 1

5 - Anime jonka olet katsonut monta kertaa läpi OSA 1

Ohgod... Tästä tulee siis erittäin pitkä postaus (not!) :l Noh, katsotaan, että mikä on lopputulos.

Clannad + After Story + OVA:t


En edes muista, että mitä kautta löysin tämän animen. Useimmat näistä oon varmaan löytänyt siten, että Youtuben AMV sisältöä tuijotellut ja miettiny: "Onpas kivan näkönen, voisin katsoa sen...". Mietin aina, että miksi tämä sitten on niin hyvä ja ihana.  Miksi olen katsonut tämän monta kertaa? (Viimeksi tänä kesänä)
Päähenkilötyttö, Nagisa Furukawa ei ole edes niin kiva. Enemmänkin ärsyttävä airhead. OTP -paritukseni tässä fandomissa ei ole edes Nagisa x Tomoya. Fuko on ärsyttävä henkiolento (En tiedä miten häntä pitäisi kutsua) Nagisa on vaan nössö, nynny ja itkupilli. Jokseenkin naiivi myös. Muut hahmot ovatkin sitten kivoja oikeastaan. Sarjassa on paljon ns. fillereitä. Kouluromanssien tapainen kolmiodraama puuttuu jokseenkin koska Tomoya on tyhmä eikä tajua, että kaikki tytöt ovat hänen perässään EDES JOLLAIN tapaa. Kyllä Sunohara näyttää viisauden merkkejä, ainakin OVA'ssa so why not him?


Ehkä se on se joidenkin kohtauksien koskettavuus joka jää päähän pyörimään. After Story onkin jokseenkin koskettavampi ja mielestäni parempi vaikka en tykkääkään Ushiosta hirveästi. Hahmot kasvavat, jopa Nagisa ihan pikkusen. Niihin tulee enemmän tuntumaa. Koko sarjan aikana pyörineet Another World -kohtaukset sekoittavat katsojan päätä vain koska pitäisi katsoa semmoset yli 40 jaksoa (Siis Clannad ja After Storyn viimeisiin jaksoihin asti), että saa kunnolla idean siitä. Tämäkin sen takia, että idea paljastetaan kunnolla katsojalleen. En voi kuitenkaan kuin nostaa hattua After Storyn -tapahtumille. Vaurioitunut isä-poika suhde, menetyksiä, yksinhuoltajuus, syrjäytyminen jne. Mahtavia ja rankkoja aiheita. 


Mahtavinta tässä on kuitenkin sarjan OVA't, jotka palvelevat fanien muita parituksia. Kyou/Ryou ja Tomoyo arcit. Niissä on enemmän tunteita. Ne paremmin toteutettu. Paskaahan näissäkin 24minuutin sisällä tapahtuu, mutta kerrankin saadaan ROMANSSIDRAAMAAAAAH. Toisinaan näitä kahta OVA'a katsoessa pääsee vaan toteamaan, että: Tomoya, olet tyhmä mies. Päätä jo.




Ouran High School Host Club


Yksi ensimmäisistä täydellisesti tiedostetuista animeistani. Ouran on ahh, kiitos. Ihan hyvin toteutettu sarja vaikka se tehtiinkin ennen kuin manga oli saatu päätökseen. Ei ole varsinaisesti ketään päähenkilöä tai sivuhenkilöä, jota vihaisin (Yhden jakson ilmestykset ovat eri asia). TamaHaru on suloinen paritus :3 Ja kerrankin KAIKKI pojat eivät ole lääpällään Haruhiin. Tamaki vain yrittää toisinaan ehkä liikaakin Haruhin suhteen. Haruhi on silloin tyhmä kun ei tajua, että Tamaki haluaa loppujen lopuksi suojella Haruhia. 


Minulla on jopa lempijaksokin tässä sarjassa. Jakso jossa koko Host Club plus koulun tytöt menevät rannalle viettämään aikaa. Tamaki on ihana ja söpö ja asdfghjklöä. Pieni feminismisyys Haruhissa kunniaan siinä, että tyttökin voi koittaa suojella muita. Mutta ymmärrän myöskin Tamakin pointin koska daa niitä räyhäreitä oli ainakin kolme. Lopulta jakson lopussa pari kuitenkin sopii pienen erimielisyytensä ja Haruhista taas paljastuu semmoinen herkkä ja naisellinen puoli. Tykkään oikeastaan Haruhista enemmän silloin kun hänet on puettu mekkoihin jne.



ps. Kaksoset on parhautta. No homo.


Ja kyllä, tämä on ensimmäinen osa koska sarjoja on liian monta. Muutenhan postauksesta tulisi yli pitkä :l Seuraavalla kerralla nämä sarjat:


Toradora!

Kamikaze Kaitou Jeanne

The Disappearance of Haruhi Suzumiya

Puella Magi Madoka Magica




 

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Hassuja pukuja

"Nyt se sitten loppu. Ainakin hetkeksi. Niin mikä? No cosplayhan se. Bannataan cosplay multa joksikin aikaa. No miksi? Because of reasons. En koe, että teen tarpeeksi hyvää jälkeä. Puvun tullessa valmiiksi itken, että kuinka perseestä se oli tehdä. Kun coniaamuna pitäis pukea se cossi sitten päälle, nii tulee itku ja parku ku sitä ei halua pukea päälle. Se on liian ruma, minä olen liian ruma. Näytän liian lihavalta, olen liian lihava. Ongelmakohtia peräkanaan."

Näin kirjoitin kännykäni muistioon 22. kesäkuuta 2014, klo 11.33



Olen pitkään aikaan jo palloillut sen kanssa, että onko tämä harrastus edes kivaa tai mitään muutakaan. Viimeksi olen pitänyt cossia päälläni 2013 Animeconissa. Kyseessä oli silloin Madoka Kanamen taikatyttö -asu. Olen siihen ihan tyytyväinen,  ei se kyllä edelleenkään istu täydellisesti ja se on löysä muutamasta kohtaa, mistä en haluaisi sen todellakaan olevan. Sitä on sitäpaitsi epämukava pitää päällä koska pidän sitä yleensä niin, että minulla on korsetti päällä. Kaksi korsettia. Toinen laihistaa ja toinen lyttää tissini koska Madoka 13v ei omista tämmösiä tissejä.

Kun tajuat ettet olekaan keholtasi 13 -vuotias lauta.

Vaikka kaikki on siinä niin kamalaa, näytän siinä 50kg lihavammalta eikä Madokan kuuluisi olla mitään muuta kuin laiha, tikku ja lauta nii jaa. Jokin silti on kovasti kutkuttanut minua kenties laittamaan tuon asun päälleni Traconia varten. Miksi helvetissä? En tiedä itsekään.

Asiaa ei ole yhtään auttanut se, että kun olen ruvennut katsomaan näitä tämän vuoden uusia animeja, niin siellä on ollut hahmoja joidenka cossaaminen voisi jopa kiinnostaa. Samaan aikaan hoen päässäni, että miksi edes haluan ajatella moista. Jaa.

Kun yrität paeta cossisuunnitelmiasi koska cosplay on stressaavaa.

Poikaystäväni suosituksesta rupesin kunnolla katsomaan Mahouka Kokou no Rettousei -sarjaa. Hyvä sarja, suosittelen! Antaa vähän erilaisen näkökulman magian käyttämisestä. Pian olinkin täysin tykästynyt yhteen hahmoon, Shibata Mizuki. Ei yllätys, yleensä tykkään tuollaisista hahmoista jne.

Eihän asukaan olisi edes vaikea. Valkea mekko, vihreäturkoosi bolero, musta kraka yms. 
Helppoa ja yksinkertaista CHECK.
Isot tissit CHECK.
Samanlainen muodokkuus NOT.
No hitto, siinä meni sekin. Kyllähän tuonkin alle saisi korsetin jos toisenkin antamaan vähän muotoa jne, mutta niih. En olisi siltikään varma näyttäisikö moinen edes miltään siedettävältä päälläni koska maksimekko tyyliset eivät kyllä imartele tälläistä lyhyttä ja lihavaa. 

Kun tajuat ettet olekaan muodokas tiimalasi vaan omena.


Viime vuoden uutuuksista viehätti Kyoukai no Kanata, suosittelen koska punaset hipster lasit on paras juttu ikinä. Tästä Mirai Kuriyama -cossisuunnitelmasta olen jo aiemminkin höpissyt jossain jollekin. Olen edennyt suunnitelman kanssa niinkin hirvittävän pitkälle, että minulla on kankaat valmiina tytön koulupukua varten. Sormuskin löytyisi myös ja lasit.


Yksinkertaisuus CHECK
Ole lyhyt ja hipsterlasit CHECK
Ole hento ja pieni NOT
Ole lauta NOT

Kun tajuat ettei cossisuunnitelma sovi täydellisesti sinulle.

En tiedä mikä tän tekstin tarkoitus oli. Kai sen piti näyttää, että oon elossa ja cosplay on ihan jees kunhan sitä en itse harrasta. Yhyy. Olen ristiriitainen asioiden kanssa.

Se tunne kun tajuat olevasi ristiriitainen ja päätät mennä nukkumaan unohtaaksesi angstin.


tiistai 25. helmikuuta 2014

AC! #4

4 - Ärsyttävin animehahmo
 Tööt. Innostuin tekemään toisen melkein heti perään. Tämä oli aluksi vaikea ja sitten taas helppo ja taas vaikea. Päädyin kuitenkin yhteen hahmoon, jota en voi sietää millään tavalla koko sarjassa.

Maria Ushiromiya // Umineko
Luulette vaan, että söpö tyty.jpg
Tämä pieni tyttö tässä on erittäin ärsyttävä. Vaikka ulkonäkö saattaa tuoda fiiliksen: "Hihi. Söpö ja kivat vaatteet", niin siihen se ns. kiva puoli jääkin. Tää on suoraan helvetistä. Puhuu ärsyttävästi ja UU UUU kokoajan, en kestä. Anteeksi Yui Horie (Marian ääninäyttelijä), olet mahtava, mutta onnistut tekemään Mariasta hyvin ärsyttävän. Kiitoksia paljon.

"Lainasin sateenvarjon noidalta, olen siis taikatyttö :3333"
Maria on vaan kokoajan Beatricen perään koska se on niin cool ja "uu-uu". En kestä. Beatrice sitä ja Beatrice tätä. Ei siinä mitään, hieno nainen toisin kuin Maria. Hyi. Maria on täysin sekaisin. Ei sitä vain voi kestää. Tietty jokainen hahmohan vuorollaan menee päästään sekaisin tässä sarjassa. 

Party hard. Sekoan jo openingissa </3










Marialla on pakkomielle magiaan ja taikuuteen. Hän tietääkin siitä yllättävän paljon. Maria haluaa olla myös itse Beatrice tai noita. Hänen onnekseen niin tapahtuukin, oho spoiler. Anteeksi. MUTTA ONNEKSI VÄIN VÄHÄKSI AIKAA. En olisi kestänyt jos Mariasta olisi tullut pitkäaikainen magiaa osaava noita. Yhh. Hän toki pääsi kostamaan monta asiaa, mutta... Ei. En silti tunne yhtään myötätuntoa häntä kohtaan. En sitten yhtään.
Tiesittekö, että lempikohtani, jossa Maria esiintyy, on melkeenpä se kun Maria saa turpaansa? :33 Lukijat hyvät, en ole lapsiväkivallan tai perheväkivallan puolella. En sitten yhtään. Paskaa semmonen, mutta en kestä Mariaa ja Maria on fiktiivinen hahmo joten hohhoijjaa. Hänen rakas äitinsä aina rankaisee tätä lyömällä tai jotain muuta "hauskaa". Jopa Marian äitiä ärsyttää Marian ulina (Jess, hyvä!)

Äidin raivo on mahtava. "Rakastan tytäräni", juuh niin näkyy!
Katsotaan jos innostuisin kirjoittelemaan / vastailemaan lisää näihin AC! -haastekysymyksiin. Viikonloppu, mikset tule jo? :c Tällä kertaa lopetan tähän vaikka hiukan ikävissä merkeissä (Maria, sinä olet erittäin ikävä asia) See u next time~ ps. Lopuksi Marian pyörivä pää koska luls.

Pyöri pois mun aterialta, kiitoksia.

maanantai 24. helmikuuta 2014

AC! #3

3 - Animehahmo jota muistutat eniten tai haluaisit olla

Tämä on oikeastaan vaikea koska en ole koskaan saanut mistäkään hahmosta täydellistä: "Ihan kuin minä!" - fiilistä. Yritän silti löytää jotain sisältöä tähänkin!
 Aloitan ensimmäisestä hahmosta joka minulle tuli jollain tavalla mieleen tästä ns. osiosta.

Retasu 
Vallan nätti kuva hänestä.
 Elikkäs, Retasu / Lettuce sarjasta Tokyo Mew Mew jonka esittelinkin ensimmäisessä AC! - haasteen osiossa. Retasu on ujo ja hiljainen tyttö, aivan kuten minä. Hän auttaa myös mielellään muita. Vaikka tyttö onkin varsin hissukka, niin hänestä löytyy vähän väliä ihmeellistä sisua. Noh, miksi Retasu? Koska monet ovat kuvailleet minua varsin samanlaisin piirtein. Haluaisin myös olla Retasu tavallaan koska upea kroppa ja vihreät hiukset on aika noms (No ei ehkä niin noms kuin punaiset) Muistan aina pitäneeni Retasusta kovasti.

Ehkä lisäsyy sille miksi tykkäsin Retasusta oli, että hänet yhdistettiin lempielementtiini veteen.
Mugi

Niin, miksikäs sitten K-ON!:n Tsumugi aka Mugi? Ei ainakaan kulmakarvat, sillä olen varsin tunnettu siitä, että minulla ei ole moisia ellen piirrä niitä :l Ei, en ole ajellut niitä vaan ne eivät yksinkertaisesti näy koska niin vaaleat. Mugi on rauhallinen persoona, jolla on hassuja tapoja kuten mielikuvituksen käyttäminen. Moni on myös sanonut, että "porvari mikä porvari" :l Tähän en ota kantaa, mutta olkoot. Lempisoittimeni on koskettimet/piano joita Mugi soittaa sarjassa.

Anteeksi etten ole näin kawaii.jpg
Mirai

 Mirai sarjasta Kyoukai no Kanata (varsin uusi sarja, kannattaa katsoa jos on tylsää) Taas tämmönen höhö olen sulonen koulutyttö jeejee. Okei, se ei ole syy miksi muistutan tätä. Jotkut sanovat, että jollain tavalla hiukset (enemmän muoto ja tyyli kuin väri) muistuttivat omiani. Plus punaset hipster lasini ovat tehneet tehtävänsä ja jääneet ihmisten aivoihin muistiin. Ne ovat hyvin samanlaiset kuin Mirailla. Käytän myös paljon erilaisia neuleita ihan niinkuin Mirai :l

Hipster.png on erittäin kawaii ja suloinen ;_;